Eva tai Adam -vaihto on yksi mahdollisuuksista päästä myös aikuisiällä vaihtoon. Evat ovat aikuisia naisia, kun Adamit taas miehiä, jotka ovat olleet vapaaehtoisina mukana AFS:n toiminnassa. Suurin osa on ollut isäntäperheiden vanhempia tai lähettäneet omia lapsiaan vaihtoon. Joukkoon mahtuu myös vanhoja vaihto-oppilaita sekä muutoin yhdistyksen toiminnassa mukana olleita tukihenkilöitä tai muita vapaaehtoisia.
Ikää vaihtoon lähtijöillä pitäisi olla jo reilut 30 vuotta, mutta yläikärajaa ei ole, kunhan pystyy hyvin liikkumaan. Tärkeintä vaihdoissa on avoin avoimuus ja positiivinen halu tutustua toisiin kulttuureihin ja toki pientä seikkailun haluakin on syytä olla. Ideana on asua paikallisten rouvien/isäntien perheissä. Paikalliset rouvat/isännät vastaavat kustannuksista sekä laativat viikko-ohjelman (näihin saa aina vähän toiveita esittää), aina siinä maassa missä kulloinkin ollaan. Kaikki maksavat itse omat matkakulunsa sekä viisumit, jos sellaisia tarvitaan.
Itselleni Turkin vaihto oli jo kuudes Eva-vaihto. Itse olen aikoinaan ollut Australiassa vaihdossa 1989 ja sen jälkeen perheessämme on asunut 5 vuosivaihto-oppilasta ja kolme italialaista Telecom poikaa. Olen ollut monen vaihto-oppilaan tukihenkilö sekä muutenkin AFS:n toiminnassa mukana. Tämä oli ensimmäinen Eva-vaihtoni Euroopan ulkopuolelle. Turkkiin meitä matkasi viisi rouvaa pääkaupunkiseudulta, ikähaarukalla 45-59 vuotta.
Mitä opimme Turkin vaihdosta?
Me olimme tällä kertaa ensin Turkissa ennen kuin Turkin rouvat tulivat Suomeen. Itse koin, että varsinkin tässä vaihdossa tämä oli erittäin hyvä asia, että toimimme näin päin. Meille 10 päivää Turkissa oli vähemmän ”kulttuurishokkia” kuin Suomi oli turkkilaisille. Olimme ensin 3 päivää Istanbulissa mini vaihdossa ja sen jälkeen viikon Izmirissä.
Osuimme Turkkiin Ramadan aikaan toukokuun 2018 lopussa. Varsinaisesti emäntämme eivät paastonneet eivät käyneet rukoilemassa moskeijoissa. Mutta riippuen missä olimme, niin Ramadan kyllä vaistosi. Yksi rouvistamme asui Izmirissä lähellä moskeijaa, josta auringon laskettua toki kuului rukouskutsut ja moskeijoihin minareettien väliin syttyi valot (meidän jouluvaloja muistuttavat valot), jotka kertoivat, että nyt saa syödä. Mutta yöllä kaduilla kulki ”rummuttaja”, joka kutsui ihmisiä rukoilemaan ja kertoi, että nyt saa syödä. Tämä kyseinen rouva valvoi viikon jokaisena yönä useita tunteja, näiden rummutusten takia. Missä minä taas asuin, iltaisin ”ammuskeltiin” laukaisuja kertoakseen, että nyt saa syödä. Ensimmäisenä iltana nämä ”pyssyttelyt” vähän pelästyttivät, mutta jatkossa siihen ei enää kiinnittänyt huomiota.
Tee = musta vahva tee, sitähän juotiin pienistä lasisista laseista aamulla, päivällä, illalla ja yöllä. Itse en välitä teestä kovinkaan paljoa, joten minulle tuli päivän 7 kohdalla teekiintiö kokonaan täyteen. Pari suomalaista rouvaa oli taas tottuneita kahvin juojia aamulla, tätä kahvia saisin useasti muistutella aamulla, että sitä ylipäätänsä löytyi. Turkkilaiset juovat vahvan kahvinsa vain päivällä. Suomessa taas haudutetun mustan teen puuttumisesta, meinasi syntyä ”ongelmia” tai paremminkin tuli pettymyksiä, kun tarjolla oli vain maistettuja teepusseja tai vihreää teetä.
Turkissa opimme, että ystäviin ja sukulaisiin pidettiin hyvinkin aktiivisesti yhteyttä puhelimen välityksellä ihan perinteisesti soittamalla. Meillä taas yhteydenpitoa ehkä liikaakin hoidetaan WhatsAppiin tai muiden viestitysten avulla, joka hämmästytti. Selfietä otettiin, joka paikassa ja niitä myös päivitettiin someen hyvinkin aktiivisesti. Porvoossa vieraillessamme meidän (kahden suomalaisen rouvan ja turkkilaisten) piti kävellä pieni ylimääräinen lenkki, nopeasti ja samalla kuvata hyvästä kuvakulmasta punaisia ranta-aittoja, kun kolme rouvaa lähti hakemaan autoja parkeista. Autonsa hakeneiden rouvien piti maksaa lisää parkkimaksuja, kun parkkipirkot pyörivät parkkipaikalla ja enää ei mennyt läpi, että odottavat ja pian ystävät tulevat. Meillä kun oli vähän pidempi ”selfie hetki”.
Häät ovat Turkissa iso tapahtuma ja niihin voidaan kutsua helposti koko suku, ystävät, työtoverit jne. Eli vieraita voi olla 100 – 500 henkeä. Häitä voidaan jopa juhlia kahdellakin eri paikkakunnalla, jos sulhanen ja morsian ovat kotoisin eri paikkakunnilta. Henna – juhla eli naisen polttarit erityisineen asuineen ja traditioineen on iso juhla. Meillekin oli järjestetty pikkuinen henna -juhla Izmirin AFSn toimistolle. Minut puettiin morsiameksi ja toimistolle oli kerääntynyt paljon paikallisajoksen rouvia. Paikallisjaos kulkee nimellä Eva -sisters, joilla on paljon muutakin hyväntekeväisyys tehtäviä (katulapsiprojekteja, köyhille perheille erilasia tukien järjestämistä, opettajavaihtoja jne.) kuin vain huolehtia lähtevistä ja tulevista vaihto-oppilaista ja isäntäperheistä. Törmäsimme useaan otteeseen näihin Henna -juhlien vaatteisiin, varusteisisiin, musiikkiin, tapoihin vaihtomme aikana. Oli mukava kokemus oppia tällaisesta traditiosta.
Suomessa taas yllätimme kansallispuvuilla ja joulupukin vierailulla.
Turkkilainen ruoka oli meille todella positiivinen kokemus ja söimme sitä mielellämme. Söimme monta kertaa yhteisiä aamiaisia tai enemmänkin brunsseja, joissa oli tietysti mustaa teetä ja kananmunia, munakkaita, juustoja, oliiveja, tuoretta vaaleaa leipää tai kroissantteja, tomaattia, kurkkua, kuivattuja hedelmiä, marmeladeja, juoksevaa hunajaa tai hunajakennoja (kananmunia hunajakennoilla oli muuten hyvää). Lounaat ja päivälliset olivat kasvisvoittoisia ja toki lisukkeena oli saatavilla nautaa, kanaa, lammasta tai kaloja jne. Ne illalliset mitä söimme paikallisissa kodeissa, olivat aivan uskomattomat. Ruokalajikkeita oli todella paljon tarjolla ja kaikki ruuat olivat niin tuoreita. Turkkilainen viinikin oli yllättävän hyvää! Suomalainen ruoka oli hyvin yksinkertaista. Riista- ja kalat ruuat saivat kiitosta sekä erityisesti useat marjamme! Hapankorput ja näkkileivät olivat maukkaita turkkilaisten suussa.
Turkissa emäntiemme kaikki lapset olivat käyneet yksityiskouluja. Yksityiskouluissa on pienemmät luokkakoot ja tehokkaampi sekä yksilöllisempiopetus ja paremmat opetusmateriaalit kuin valtin kouluissa. Koulutus maksaa riippuen koulusta 4 000 -10 000€/välillä lukukausi. Toki summa voi olla nyt suurempikin, Turkin liiran huonontuneen kurssin takia. Suomessa kävimme vierailulla Myllypuron koulussa Helsingissä, jossa saimme perusteellisen selvityksen suomalaisesta koulutusjärjestelmästä sekä sen monimuotoisuudesta ja varsinkin siitä, että perheen varallisuudella tai vanhempien koulutustaustalla ei ole merkitystä, jos oppilaalla on itsellään halu tai kyky opiskella eteenpäin. Tutustuimme myös maahanmuuttajaoppilaiden valmistavaan opetukseen kuin erityisopetukseen. Turkkilaisilla oli kovia odotuksia meidän koulutusjärjestelmästä ja varsinkin hyvin menestyneistä Pisa -tuloksista. Kävimme yläkoulun kotitalousluokassa, minne kaikki Turkin rouvat olisivat lähettäneet miehensä ja poikansa oppiin. Samoin muut erityisluokat herättivät kiinnostusta, joissa niin tytöt kuin pojat opiskelivat puu- ja käsitöitä. Kouluvierailumme päätimme perinteiseen kouluruokaan, joka sai paljon kiitosta kuten meidän peruskoulujärjestelmä.
Suomessa ollaan tarkkoja tietyissä asioissa, kuten tupakointitavoista. Tupakoijat ottavat huomioon korrektisti ei tupakoimattomat. Kun taas vastapainona olemme hyvin vapautuneita saunakulttuurissamme ja alastomuudessa. Samoin Suomessa emme luokittele varsinaisesti ihmisiä asuinalueen tai koulutustaustan tai perheen varallisuuden perustella erilaisiin luokkiin. Ulkoisesti moni suomalainen näyttää aivan ”tavalliselta” ja voi käyttää esim. julkista liikennettä, vaikka olisikin korkea-arvoisessa virassa tai vaikka nauttia picnic lounasta Suomenlinnan kalliolla. Suomessa avoimuus samaa sukupuolta olevien parisuhteiseen sai ihmetystä. Suomessa vallitseva tasa-arvo puolisoiden välillä oli asia mitä ihailtiin ja ihmeteltiin. Meidän avoin tapa puhua asioista, kuten kaikkien meidän perheitä koskettaneesta työttömyydestä. Nämä olivat asioita, joihin Turkin rouvien ajatukset ”törmäsivät” Suomessa ollessaan.
Huomasimme Turkissa aika selkeää ”henkilöpalvontaa” Mustafa Kemal Atatürkia kohtaan. Meiltä kysyttiin vastavuoroisesti, kuka on meidän ”Great Leader”? Se rooli taisi mennä Marsalkka Mannerheimille, kun hänen magneettiinsa törmättiin Porvoossa yhdessä matkamuistomyymälässä ja vähän siellä sun täällä. Suomen historia oli vähän yllättävä vieraillemme, kun kuuntelimme maamme vaiheiden lyhyttä kertomusta Haminan lipputornissa.
Suomalaiset kodit olivat valoisia värisävyiltään ja rouviemme mielestä yllättävän pieniä sekä tavaraa meillä oli vaikka, kuinka paljon. Turvallisuuteen turkkilaiset kiinnittivät kovasti huomiota. Oman kerrostalomme pihaportti on lukittu koodilla ja alaovikin on lukossa, niin siitä tuli päätelmä, että asun ”hyvällä alueella”. Turkkilaiset kodit olivat meidän mielestämme normaaleja isompia kerrostaloasuntoja tai isoja omakotitaloja, joissa oli paljon terasseja, joka toki sopi erityisesti Turkin lämpötiloihin. Suomalaiset autot olivat paljolti ”talvi autoja”, kun ainoastaan valkoisilla tai vaaleilla autoilla voi kesällä ajella.. Turkkilaiset olivat pelänneet ”paleltuvansa” elokuisessa Suomessa. Elokuun puolen välin viikko oli onneksi lämmin ja säät suosivat meitä oikein kovasti. Eniten heitä oli pelottanut yöt. Tutustuttuamme meidän kolmin tai jopa nelinkertaisiin ikkunoihin ja lämpöeristettyihin taloihin sekä siihen, että harvalla meistä oli oikeaa ilmastointia asunnoissamme. Lämmityspattereita sitäkin enemmän. Kerroimme tämän klassisen asian talvella Suomessa ei ole koskaan kylmä sisätiloissa. Ulkona voi olla pakkasta, vaikka kuinka, mutta kodeissamme on aina lämmin. Lopulta Turkin rouvat uivat jopa järvessä saunan jälkeen ja nauttivat paljussa kellumisesta sekä lonkeroista, joita he veivät jopa aina kotiin asti. Me taas nautimme kesäkuun alusta rannalla olemisesta Cesmessä, vaikka saimme kuulla monesti, ettei siihen aikaan vuodesta vielä rannoilla voinut käydä kylmän sään takia. Meille +27C oli oikein mukava ranta keli sekä +22C merivesi täysin uitavissa.
Omasta vaihto-oppilasvuodestani olen oppinut lauseen:” It´s not right, It´s not wrong, It´s just different!” Tämäkin Eva -vaihto herätti kunnioitusta ja mielenkiintoa toista maata kohtaa eli Turkkia. Avasi ymmärtämään turkkilaista elämäntyyliä, historiaa, tapoja ja nykyasioita. Samalla saimme taas ymmärtää ja kääntää käsitteitä Suomesta. Kylmässä maassa voi olla neljä vuoden aikaa ja täällä voi asua ympärivuoden.
Suosittelen lämpimästä keräämään 4-6 hengen porukan samalta paikkakunnalta tai läheltä toisiaan ja lähtemään Eva tai Adam vaihtoon! Se on kokemus, joka kannattaa! Toki vaatii vähän sopeutumista ja joskus kaikki ei mene nk. ”by the book”! Mutta vaihtohan kestää vain viikon! Tärkeintä on luoda positiiviset suhteen ja saada uusia ystäviä, joihin on mm. somessa helppo pitää yhteyttä! Olen positiivisesti iloinen ja tyytyväinen, että olen tehnyt kaikki nämä vaihdot. Oman Eva-ryhmän sisäinen dynamiikka on kaikkein tärkein, että se toimii hyvin!
-INA SOHN, AFS-VAPAAEHTOINEN