Alppien vuoriston keskelle sijoittuva Sveitsi on maa, jonka vuoristoista, metsistä, järvistä, laaksoista, kylistä ja kaupungeista muodostuva maisemakokonaisuus on kuin satukirjasta. Lumihuippuiset vuoret ja kristallinkirkkaat järvet tekevät Sveitsistä henkeäsalpaavan kauniin maan. Maa tunnetaankin upean luontonsa lisäksi ulkoilmaelämästä, suklaasta, kelloista ja aikaansaavista ihmisistään.
Sveitsissä on neljä virallista kieltä: saksa, ranska, retoromaani ja italia. Suurin osa vaihto-oppilaista sijoittuu saksankielisiin perheisiin, mutta saksaa koulussa oppineet huomaavat pian, että sveitsinsaksan ääntämys ja osin myös oikeinkirjoitus poikkeaa varsin paljon ns. yläsaksasta. Saksankieliselle alueelle lähteviltä odotetaan saksan kielen taitoa, ja ranskankieliselle alueelle vaaditaan vähintään kahden vuoden ranskan kielen opinnot.