Vapaaehtoistoiminta tekee hyvää ?
Tiedämme, että vapaaehtoistoiminta luo hyvää mieltä kaikille sen piirissä oleville. Auttamalla muita ihminen kokee olevansa tarpeellinen, tekevänsä jotain merkityksellistä ja samalla myös maailmasta tulee aina hieman parempi paikka meille kaikille.
Vapaaehtoistoiminnan hyödyt eivät jää tähän, sillä erilaisten tehtävien myötä vapaaehtoinen rakentaa myös omaa ammattitaitoaan: kasvattaa omaa osaamistaan ja kompetenssejaan.
Vapaaehtoistoiminnan hyödyt työnhaussa ja myös itse palkkatyössä työtehtävien hoitamisessa unohtuvat helposti, eikä niistä osata viestiä tarpeeksi. Oman osaamisen osoittaminen työtä haettaessa ja omien kompetenssien sanoittaminen voi olla hankalaa esimerkiksi nuorille, jotka ovat vasta astumassa työelämään.
Vapaaehtoistoiminnan parissa solmitut ystävyydet ja niiden kautta muodostunut verkosto voivat helposti avata ovet työelämään, joskus jopa niin, ettei työnhakuprosessia tarvita vaan tulet hyvänä ja vastuullisena tyyppinä täsmärekrytoiduksi.
Suomen AFS:n jäsenenä sinulla on mahdollisuus olla turvaamassa yhteisen missiomme ”Enemmän globaalisti ajattelevia, osaavia tulevaisuuden rakentajia” toteutumista eli olla mukana tekemässä maailmasta parempaa paikkaa meille kaikille.
Jäsenenä voit myös olla vaikuttamassa siihen, miten kuljemme kohti tuota tavoitetta. Yhdistyksen jäsenenä olet myös osa AFS:n suurta maailmanlaajuista verkostoa ja mehän tiedämme, että verkostossa on voimaa!
Lue lisää ja liity jäseneksemme täältä!
Hallituksen puheenjohtaja
AFS Intercultural Programs Finland ry