Kolumbia on valtio luotaisessa Etelä-Amerikassa, rajanaapureina ovat Venezuela, Brasilia, Peru sekä Ecuador. Kolumbia tarjoaa kauniin sekä monipuolisen luonnon. Maassa on pinta-alaan nähden enemmän kasvi-ja eläinlajeja kuin missään muualla maailmassa.

Kolumbia on yksi maailman suurimmista ja maukkaimmista kahvintuottajamaista. Kahvin tuoksun voi haistaa kaduillakin kävellessäkin. Kolumbian väestö on sekoitus eurooppalaisten, afrikkalaisten ja intiaanien jälkeläisiä. Ihmiset ovat iloisia ja ystävällisiä, musiikilla ja tanssilla on heille suuri merkitys.

Kolumbian ruokakulttuuri on monipuolinen ja kirjava.

Syödessä koulussa, kotona isäntäperheen kanssa tai paikallisissa ravintoloissa, pääset nauttimaan herkullisista paikallisista ruoista, kuten Ajiacosta (kanan ja perunan keitto) ja tostoneista (paistetut banaanisiivut). Kolumbiassa on tarjolla monia hedelmiä, joita ei Suomessa ole tarjolla. Aamupalalla ja lounaalla on yleensä tapana syödä enemmän, kun taas päivällinen ei ole yhtä tukeva. 

Kolumbia

Isäntäperheet ja yhteisöt

Kuten monissa muissakin Etelä-Amerikan maissa, perhe-elämä on äärimmäisen tärkeää Kolumbiassa. Useimmille kolumbialaisille perhe on yhteisön ja sosiaalisen järjestyksen peruselementti, ja perheet ja suvut ovat hyvin läheisiä. Kolumbialaiset perheet voivat olla konservatiivisia ja suojelevia lapsiaan kohtaan, oli näiden ikä mikä tahansa! Ei ole epätavallista, että isoäidit ja isoisät asuvat kotona, ja monet nuoret jatkavat asumista perheensä kanssa koko yliopisto-opiskelunsa ajan ja jopa sen jälkeen, kun he ovat taloudellisesti itsenäisiä.

Älä ihmettele, jos sinulla on kymmenen setää ja kymmenen tätiä, puhumattakaan kaikista serkuista! He ovat yleensä hyvin ystävällisiä; isäntäperheesi saattaa toivoa, että vietät mahdollisimman paljon aikaa heidän kanssaan, erityisesti viikonloppuisin. Perhetapahtumat ovat hyvin tärkeitä, ja myös vaihto-oppilaalle saattaa tulla kutsu isäntäperheen sukulaisten häihin, syntymäpäiväjuhliin ja kastejuhliin.

Kolumbia2

Koulu ja opiskelu

Vaihto-opiskelu Kolumbiassa on mahtava tilaisuus tutustua latinalaisen maailman opetuskulttuuriin, oppia espanjan kieltä ja tutustua paikallisiin! Vaihto Kolumbiassa syventää ja kehittää varmasti espanjan kielen taitoa, sillä muiden kielten osaaminen on maassa rajallista.

Konservatiivinen ja perinteinen koulutusjärjestelmä näyttäytyy siten, että Kolumbiassa koulupukujen käyttö on hyvin yleistä. Useimmissa vaihtokohteissa oppilaat kulkevat kouluun koulubussilla.  Monet koulut tarjoavat vapaa-ajan aktiviteetteja, mutta se voi vaihdella koulujen ja kaupunkien välillä.

Löydä oma ohjelmasi