AFS jatkaa sinnikkäästi työtään sekä Suomessa että kansainvälisesti missiomme Create a More Just and Peaceful World eteen. Vaihto-oppilasjärjestönä teemme töitä, jotta Suomi pysyy kansainvälisenä jatkossakin ja mahdollisimman monet nuoret pääsevät kokeilemaan omia siipiään kansainvälisessä maailmassa.
Liittymällä AFS:n jäseneksi tuet nuorten stipendirahastoa
Voit tukea suomalaisten nuorten kansainvälistymistä ja AFS:n missiota ryhtymällä AFS:n jäseneksi. Jäsenmaksut käytetään mm. stipendeinä suomalaisten oppilaiden vaihto-ohjelmiin.
Tämän ansiosta yhä useampi nuori pääsee kansainvälistymään ja vaihtoon vanhempien tuloista riippumatta! Muuttuvat maailmantilanteet ovat vaikuttaneet osaan suomalaisten perheiden talouteen ja näiden perheiden nuorten on vaikea tai lähes mahdotonta lähteä vaihtoon. AFS haluaa auttaa näitä nuoria!
Tulevaisuuden maailma tarvitsee enemmän aktiivisia maailmankansalaisia!
AFS:n jäsenenä olet vaikuttamassa tulevaisuuden Suomeen ja autat nuoria toteuttamaan unelmiaan. Sen lisäksi, että tuet nuoria ja heidän kansainvälistä kasvatustaan, pääset myös vaikuttamaan AFS:n tulevaisuuteen äänioikeuden avulla. Voit äänestää mm. AFS:n hallitusta ja olla mukana tekemässä tärkeitä tulevaisuuden päätöksiä. Pidämme sinut myös ajantasalla AFS:n ajankohtaisista asioista jäsenkirjeen muodossa.
Ohjeet jäsenmaksun maksamiseen
Jäsenmaksu on aikuisilta 35 euroa, ja opiskelijoilta sekä eläkeläisiltä 15 euroa vuodessa. Laita maksun viesti-kenttään oma nimesi ja sähköpostiosoitteesi. Muistathan samalla lähettää yhteystietosi (postiosoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero) AFS:n toimistoon [email protected], jotta jäsentiedote ja muu materiaali löytävät perille.
Tilitiedot:
AFS Intercultural Programs Finland ry
DANSKE BANK
FI45 8146 9710 0351 13